Koulutus

Koulutusjärjestelmä

Survival Killan koulutusjärjestelmän perustana on kiltalaisen oma aktiivisuus, jatkuva oppiminen, luonnossa liikkuminen eri vuodenaikoina ja tekeminen käytännössä. Koulutusjärjestelmän perustana ovat kesällä järjestettävä Ulkoilun turvallisuuskurssi (UT) ja Ulkoilun talviturvallisuuskurssi (UTT). Ulkoilun turvallisuuskurssin hyväksytysti läpäisseet kurssilaiset voivat hakeutua Survival Killan jäseniksi. Lisäkoulutusta annetaan jatkokursseilla, joita ovat Ulkoilun turvallisuus - luonnon syyseväät ja Ulkoilun turvallisuus - luonnon keväteväät kurssit. Survival Kilta järjestää jäsentensä iloksi, tietojen ja taitojen kehittämiseksi myös erikoiskursseja joiden aiheet vaihtelevat. Koulutusjärjestelmän tasot ovat oppipoika, kisälli ja mestari. Luottamustehtävässä koulutuksen vanhimpana toimii oltermanni, joka kutsuu kokeneimmista mestareista koolle mestarineuvoston, jonka jäseninä he tarkastusmestareina kehittävät ja valvovat koulutusta. Koulutusjärjestelmässä edetään kursseilla eri rooleissa, oppilaana, apukouluttajana ja kouluttajaryhmän jäsenenä. Koko koulutusjärjestelmän läpikäymisessä siis osallistutaan kolme kertaa ulkoilun turvallisuus sekä talviturvallisuuskurssille. Mestariksi nimitykseen liittyy myös vaatimuksena käytännön kokemus pelastautumistaitojen harjoittelusta merellä ja näyttö ulkoilun turvallisuuskurssien sisältöjen hallinnasta, jonka toteennäyttämiseksi mestarineuvosto voi pyytää tarvittaessa lisäselvitystä. Mestarineuvosto tekee esityksen Survival Killan kokoukselle koulutusjärjestelmän nimityksistä ja pyytää näin ollen kiltakansaa vahvistamaan ja hyväksymään nimitykset.

Survival Killan koulutusjärjestelmän koulutusasteet ja niiden vaatimukset on esitetty alla.

Koulutusaste

Vaatimukset ja tehtävät

Oppipoika

    Vaatimukset nimitykselle:

  • Hyväksytysti suoritettu ulkoilun turvallisuuskurssi.
  • Hyväksytty jäseneksi Survival-Killan kokouksessa.
  • Seuraava kurssi ja tehtävä:

  • Ulkoilun talviturvallisuuskurssi oppilaana.

Kisälli II luokka
"kisällikokelas"

    Vaatimukset nimitykselle:

  • Hyväksytysti suoritettu UT- ja UTT-kurssi.
  • Seuraava kurssi ja tehtävä:

  • UT- ja UTT-kursseille apukouluttajana osallistuminen.

Kisälli

    Vaatimukset nimitykselle:

  • Edellisen tason vaatimusten lisäksi apukouluttajana UT- ja UTT-kurssilla.
  • Seuraava kurssi ja tehtävä:

  • UT- ja UTT-kursseille kouluttajaryhmässä osallistuminen.

Mestari

    Vaatimukset nimitykselle:

  • Survival Killan koulutusjärjestemän mukaisten kurssien lisäksi tarvittaessa valmius osoittaa hallitsevansa UT- ja UTT-kurssien aihepiirit siten että pystyy kouluttamaan ne kursseilla.
  • Tehtävä:

  • Mestarit osallistuvat kursseille niiden järjestäjinä ja kouluttajina.

Tarkastusmestari

    Vaatimukset nimitykselle:

  • Kokemusta Survival Killan kurssien järjestämisestä ja kouluttajana toimimisesta niillä.
  • Tehtävä:

  • Koulutusjärjestelmän kehittäminen ja osallistuminen kursseille niiden kouluttajana ja valvojana.

Oltermanni

    Vaatimukset nimitykselle:

  • Edeltävän oltermannin esittämä ja kiltakokouksen hyväksymä.
  • Tehtävä:

  • Koulutusjärjestelmän kehittäminen ja osallistuminen kursseille niiden kouluttajana ja valvojana.

Rekisteröityminen koulutusjärjestelmään

Survival Killan jäsenet voivat hakea nimityksiä yllä esitetyn koulutusjärjestelmän pohjalta. Nimitysten tai nimitysten muutosten hakemukset tulee toimittaa oltermannille. (Mika Kalakoski, Sähköposti: Etunimi.Sukunimi@gmail.com). Kaikkien kiltalaisten, jotka ovat kiinnostuneita kouluttamaan Killan tapahtumissa tulee rekisteröityä koulutusjärjestelmään.